Kevyt raportti Paul Teutul Seniorin vierailusta Lahdessa

Riku Motor - Paul Teutul

American Chopper -tv-sarjasta tuttu Paul Teutul Senior oli MP 09-näyttelyn tähtivieraana. Virallisen messuohjelman ulkopuolella Paul tuli "privaatisti" viettämään perjantai päivää Lahteen Riku Motorin vieraaksi. Kirjeenvaihtoa vierailun tiimoilta käytiin jo viime vuoden lopulla ja oli todella upeaa, että Teutulin kalenterista löytyi tilaa. Päivästä muodostuikin varsin rento ja lämminhenkinen tapaminen, kun kaksi "elämänatapa intiaania" - Paul ja Riku - kohtasivat.

Riku Motor - Paul Teutul

Vierailun ensimmäinen kohde oli luonnollisesti Riku Motor -myymälä. Erityisen kiinnostunut Paul oli tietysti "japanin harrikasta" eli Riku'o:sta. Paul on pyöräkeräilijä itsekin ja kokoelmassa on kuulemma noin 100 pyörää, joten juttua riitti. Merkille pantavaa oli myös Paulin "pikkupoikamainen" into tutkia myymälässä olevia tavaroita ja oli mukava huomata, että yksi maailman suosituimmista tv-kasvoista oli kuitenkin kiinnostunut samoista asioista, kuin kuka tahansa meistä.

Riku Motorista visiitti suuntautui Vesijärven jäälle, Messilän rantaan. Mr. Yrjölä oli laittanut jääradan iskuun ja Paulilla oli tilaisuus tutustua aitoon jääspeedway-meininkiin. Paikalla oli myös Plan B:n ryhmä, joka näytti, kuinka hauskaa jäällä on - prätkän kanssa. Teutul itse tyytyi kokeilemaan mönkijän jääominaisuuksia - mutta hauskaa tuntui olevan sekin.

Riku Motor - Paul Teutul

Jo alusta alkaen kävi selväksi, että Paul Teutul Sr. on jättänyt tähtien elkeet muiden hommaksi. Tällä ensimmäisellä pohjolaan suuntautuvalla reissullaan Paulin tiettävästi ainoana toiveena oli ainoastaan tavata "alan" ihmisiä, syödä ja nukkua. Varsin vaatimaton "raideri" mieheltä, jonka showta katselee kymmenet miljoonat ihmiset viikottain 150:ssä eri maassa. Tämä vaikutelma korostui entisestään, kun jääajelun jälkeen hänen toivomuksestaan valittiin ruokapaikaksi Vesijärvenkadulla sijaitseva pikkuriikkinen lounasbaari Jännäjussi. Teutul halusi sinne, missä tavalliset ihmiset syövät tavallista ruokaa. "Ei mitään gourmeta, eikä hienostelua - saa olla vaikka reikiä seinässä." Ruoka maistui ja juttu kulki. Tuntui muidenkin lounasasiakkaiden kellot pysähtyneen - kenelläkään ei ollut enää kiirettä poistua baarista, kun todettiin kuka tuli paikalle.

Riku Motor - Paul Teutul

Riku Motor - Paul Teutul

Lopulta velvollisuudet kutsuivat ja Teutulin oli aika lähteä takaisin messuille - ja varmasti jo Rikuakin odoteltiin Riku Motorin osastoilla. Unohtumattoman kokemuksen lisäksi Rikulle jäi tapaamisesta plakkariin ainakin kutsu vastavierailulle sekä toive mahdollisesta yhteistyöstä Teutulin ja OCC:n kanssa. Mitä ja milloin - jää nähtäväksi - mutta parasta on se, että tämä signaali tuli Paul Teutul Seniorilta itseltään, kun hän kertoi kameralle, miksi hän on nimenomaan Riku Motorissa.

Discover Channel:in kuvausryhmä oli siis koko päivän mukana, tarkoituksenaan tehdä tästä Suomen vierailusta erikoisjakso American Chopper -sarjaan. Jos tässä "Suomi-jaksossakin" esiintyy kiukkuinen ja pomottava vanha äijä, niin se on lisätty jälkeen päin - me emme ainakaan nähneet ketään noihin tuntomerkkeihin sopivaa.

Lisää kuvia

Riku Motor - Paul Teutul

Riku Motor - Paul Teutul

Riku Motor - Paul Teutul

Riku Motor - Paul Teutul

Riku Motor - Paul Teutul

Tsekkaa videot

Osa 1
Osa 2



Flashia ei löytynyt